Documente online.
Zona de administrare documente. Fisierele tale
Am uitat parola x Creaza cont nou
 HomeExploreaza
upload
Upload




Ypö-Viis - Karhulan Poikii Live

Finlandeza


Ypö-Viis - Karhulan Poikii Live

Woimasointu teki kerrassaan hienon työn julkaistessaan Ypöjen, jo vuonna 1979 ilmestyneen Karhulan poikii live lp:n nyt ensimmäistä kertaa cd:llä. Tällä suomen ensimmäisen omakustannepunkyhtyeen cd:llä on myös paljon lisämateriaalia. Levyltä löytyy neljä aiemmin julkaisematonta demoa vuodelta 1978, viisi kappaletta 656f517g Tampereen I-klubilta vuodelta 1994, sekä yksi aiemmin julkaisematon studioäänitys vuodelta 1980. Mukana on myös kaksi varsinaiselta keikalta äänitettyä muissa yhteyksissä julkaistua biisiä. Pakkauksen kruunaa kunnon booklet, joka sisältää diskografian, yhtyeen historiikin plus kaikkea muuta.



Livekeikka on taltioitu Karhulan silloisessa Afrodite diskossa 5.10.1979 kaksiraitanauhurilla. Aidon meiningin tunnistaa kyllä heti alusta saakka. Yleisön kommentit yms. kuuluu hyvin läpi, ja se tuo aidon fiiliksen mukaan. Kappaleessa "Twist and Shout", joku yleisön edustaja kääntää myös kitaran vahvistimen pois päältä, koska hänen lempikappalettaan ei soitettu juuri sillä kohtaa keikkaa! Aitoa ja rehellistä menoa jumalauta! Ypöt osaa hommansa, bändi vetää energisesti ja hyväntuulisesti biisin toisensa jälkeen, eikä meno hyydy missään vaiheessa. Paras suomalainen punkyhtye tämä mielestäni on aina ollut yhdessä Laman kanssa, vaikka Ypöt olikin kasassa vain vähän aikaa. Fanien iloksi Ypöt heitti muutaman keikan viime vuonna, ja toivottavasti tekisi niin jatkossakin. Ainakin Kotkan keikka oli niin mahtava, että vaikka makeaa saikin mahan täydeltä, niin tätä nannaa haluaisi aina avaan lisää ja lisää! Varsinainen keikka kestää 17 kappaleen verran, eikä siitä heikkoa kohtaa löydy. Parhaita vetoja on mahdoton nimetä, sillä kaikki biisit toimivat helvetin hyvin. Jos yksi kohokohta nimetään, niin "Kaupunki muistaa nuoria" kappale on aina ollut lempikappaleitani, ja tällä livelläkin se nousee ykkösten joukkoon. Toinen kohokohta on päätösbiisi "Ramones ja Stravinsky", jossa esiintyy myös vierailevana tähtenä Kollaa Kestään jäseniä.

Varsinaisen liven jälkeen seuraa bonukset. Tampereen I-klubin kappaleet eivät uppoa Karhulan keikan jälkeen aivan yhtä hyvin, mutta perkeleen kovaa kamaa nekin on. Niistä parhaaksi nousee kappale "Rakkauskirjeet", loistava biisi kerta kaikkiaan! I-Klubin jälkeen seuraa demot ja "Topi tahtoo tähdeksi" biisit. Nämä ovatkin oivaa herkkua, koska ovat aiemmin julkaisemattomia. "Nyt mua kyllästyttää USA" on oiva coveri The Clashin "I´m so bored with USA" kappaleesta. Levyn viimeiseksi kappaleeksi on jätetty aiemmin julkaisematon studiobiisi "Topi tahtoo tähdeksi". Se onkin oikea herkkupala sokerina pohjalla. Kappale piti julkaista bändin oman levy-yhtiön Karvalevyjen punk-kokoelmalla, jota ei ikinä julkaistu ja kappale löytyi uudestaan vasta nyt. Onneksi löytyi, eikä jäänyt pölyttymään ikiajoiksi arkistojen pohjalle. Kyllä tämä levy on yksi suomipunkin todellinen helmi, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Energia on A ja O!


Document Info


Accesari: 1558
Apreciat: hand-up

Comenteaza documentul:

Nu esti inregistrat
Trebuie sa fii utilizator inregistrat pentru a putea comenta


Creaza cont nou

A fost util?

Daca documentul a fost util si crezi ca merita
sa adaugi un link catre el la tine in site


in pagina web a site-ului tau.




eCoduri.com - coduri postale, contabile, CAEN sau bancare

Politica de confidentialitate | Termenii si conditii de utilizare




Copyright © Contact (SCRIGROUP Int. 2024 )