Pohjois-Suomessa käytäviä sotatoimia varten muodostettiin Pohjois-Suomen Ryhmä.
Siihen kuuluivat Pohjois-Karjalan Ryhmä ja Lapin alueen erillisjoukot
(Erillinen Pataljoona 15, 16 ja 17 sekä 10.Erillinen Komppania).
Lapin rajavartiosto johti Lapin alueen joukkojen perustamisen. Rajavartioston
komentajana toimi everstiluutnantti Oiva Willamo.
Kajaanissa olleen Pohjois-Suomen Ryhmän esikunnan mahdollisuudet johtaa Lapissa
olev 21521b17v ia joukkoja osoittautuivat sodan alettua vähäisiksi. 13.12.1939 alkaen
Mannerheim irrotti Lapin Ryhmän itsenäiseksi yhtymäksi. Lapin Ryhmän esikunta
sijoitettiin Rovaniemelle ja yhtymän komentajaksi nimitettiin Lapin
rajavartioston komentajana vuosina 1919-1921 toiminut kenraalimajuri Wallenius.
Ryhmään kuului Osasto Pennanen Petsamossa sekä Osasto Roininen Sallan
suunnalla. Yhtymään oli jo 11.12. liitetty Erillinen Pataljoona 26 (Er.P 26).
Lisäksi Päämaja alisti sille Jalkaväkirykmentti 40:n (JR 40),
Kenttätäydennysprikaati VII ja IX pataljoonan, yhden patterin ja
aselajijoukkoja. Lapin Ryhmän tehtävä oli Oulun - Pudasjärven - Taivalkosken -
Ohtajärven pohjoispuolisen alueen puolustaminen ja Sallan suunnasta hyökkäävien
neuvostojoukkojen lyöminen.
Talvisodan alkua Lapissa voidaan pitää Lapin rajavartioston sotana. Lapin
Ryhmän esikunta perustettiin rajavartioston henkilöstön pohjalta, samoin kuin
joukot Sallan ja Petsamon suunnalla.
Ruotsalaisista ja norjalaisista vapaaehtoisista muodostuneen Stridsgruppen
SFK:n otettua rintamavastuun Märkäjärvellä 28.2.1940 mennessä siirtyi osia
Lapin Ryhmästä Walleniuksen johdolla Viipurinlahdelle. Talvisota päättyi
13.3.1940 rintaman ollessa Sallan suunnalla Märkäjärven - Saijan tasalla ja
Petsamossa Nautsin tasalla.
Er.P 17 "Sallan pataljoona" perustettiin Ylimääräisten harjoitusten
(YH) aikana Sallan rajakomppaniassa, jonka henkilöstö muodosti pataljoonan
rungon. Talvisodan alkaessa Er.P 17 oli ryhmittynyt puolustukseen
Kelsinkäisessä ja Kuolajärven alueella. Komentajana oli majuri V. Roininen.
Neuvostojoukkojen 122.D:n ja 88.D:n tehtävänä oli vallata Rovaniemi kahdessa
viikossa ja jatkaa edelleen Tornioon. Sallan suunnalla 122.D ylitti rajan
30.11. klo 12.15 Hanhivaarassa.
Laajalla alueella (Joutsijärvi - Pelkosenniemi - Saija) jatkuva puolustaminen
vähäisillä joukoilla ei tuonut ratkaisua taisteluihin. Menestystä kuitenkin
saavutettiin. Pelkosenniemen taistelun 18.12. ratkaisi osaltaan vihollisen
selustaan päässyt pataljoona (I/JR 40), joka tuhosi neuvostorykmentin
huoltokeskuksen ja patteriston tuliasemat. Venäläisuhka Sodankylän ja
Kemijärven suuntaan torjuttiin. Mäntyvaaran taistelussa 20.12. yksi selustaan
päässyt 122.D:n pataljoona tuhottiin Er.P 17:n voimin.
Sissitoiminnan, huoltovaikeuksien ja ankaran talven johdosta 122.D:n vetääntyi
Märkäjärven tasalle 10.-13.1., jonka jälkeen rintamalinja vakiintui sodan
loppuun asti Märkäjärven - Saijan tasalle. Lapin Ryhmän väsyneet joukot
yrittivät useaan kertaan tammi-helmikuun aikana lyödä vihollista alueelta siinä
onnistumatta. Taistelutoiminta rajoittui tämän jälkeen pitkäaikaisiin
iskuosastojen ja taistelupartioiden hyökkäyksiin sekä niiden torjuntaan.
Sissitoiminnalla oli Sallan suunnan taisteluissa tärkeä merkitys. Mm. Er.P 17:n
yksiköt hyökkäsivät Märkäjärven tien suunnassa vihollisen asemia ja tukikohtia
vastaan.
88.D aloitti hyökkäyksen kahdella vahvennetulla rykmentillä 31.1.1940 Saijan
suunnalla. Kaksipataljoonainen Osasto Suoranta torjui kuuden
neuvostopataljoonan hyökkäyksen. Yrityksistä huolimatta 88.D ei saanut lyödyksi
Osasto Suorannan joukkoja helmi-maaliskuussa.
Ruotsalaisista ja norjalaisista vapaaehtoisista koottu joukko Stridsgruppen SFK
otti rintamavastuun JR 40:ltä Märkäjärvellä 28.2.1940 mennessä.
Petsamonvuonon alueelle suomalaisten joukot olivat ryhmittyneet seuraavasti:
10.Er.K oli Parkkinassa ja 5.Er.Ptri Liinahamarissa. Lisäksi Suonikylässä ja
Raja-Joosepissa oli joukkueen vahvuiset vartioasemat. Näistä joukoista alettiin
myöhemmin käyttää nimeä Osasto Pennanen (Os.P).
Neuvostoliitolla oli Kuolan alueella 14.Armeija, johon kuului kolme divisioonaa
(104.D, 52.D, ja 14.D). Sotatoimet Suomea vastaan aloitettiin 30.11. klo 07.00
104.D:n hyökkäyksellä Kalastajasaarentoon. JR 242 saavutti Parkkinan 1.12.
Osasto Pennanen vetäytyi asemiin Yläluostarin länsipuolelle ja sen väestö
evakuoitiin. Koska vihollinen pystyi vetämään taisteluun aina uusia joukkoja
suomalaisten vähäisiä joukkoja vastaan, siirtyi Os.P viivytykseen ja
sissitoimintaan.
Petsamon suurimmasta kylästä Salmijärvestä jouduttiin vetäytymään 15.12.
Salmijärvi sytytettiin tuleen ja joukot siirtyivät autokuljetuksin Porojärven
viivytysasemiin.
Pennasen joukot joutuivat vetäytymään Kornettijoelle ja Heteojalle asti, minne
rintama pysähtyi 18.12. Seurasi helmikuun lopulle asti kestänyt asemasotakausi,
jonka aikana Pennasen joukot kuluttivat aktiivisesti neuvostojoukkoja
sissitoiminnan keinoin. Kaikkiaan yhdeksäntoista osastoa, joiden vahvuus
vaihteli kahdesta ryhmästä kahteen joukkueeseen, kävi helmikuun loppuun
mennessä tiedustelu- ja häirintätehtävissä vihollisen selustassa. JR 205
hyökkäys 25.-26.2. pakotti Os.P:n vetäytymään Nautsin alueelle, minne 52.D:n
hyökkäys pysähtyi.
Viivytystaisteluvaihe oli päättynyt 18 vuorokauden jälkeen. Vajaan pataljoonan vahvuinen
Osasto Pennanen oli viivyttänyt urhoollisesti vastassa ollutta
hyökkäysvaunuilla ja tykistöllä varustettua neuvostorykmenttiä.
Kaksi Osasto Pennasen komppaniaa oli sodan päättyessä Kohisevalla ja kolmas oli
Jäniskosken tienhaaran itäpuolella. Tiedusteluosasto 11 oli Jäniskoskella.
5.Er.Ptri oli tuliasemissa Raakkujärvellä ja ruotsalaisiin
vapaaehtoisjoukkoihin kuuluva ilmatorjuntaosasto Nellimissä.
Lähteet:
Talvisodan historia 3, WSOY, Porvoo 1978.
Wolf H. Halsti, Talvisota 1939-1940, Otava, Keuruu 1955.
|
